Ko Lanta

Noniin, paljon on kerennyt tapahtua viime postauksesta, joten splittaan kirjoituksen kahteen osaan kronologisen hahmottamisen helpottamiseksi.

Lauantaina heitettiin hyvastit Jennille, Johannalle, Marcukselle ja Martinalle Krabissa ja siirryttiin kohti Ko Lantan saarta. Jaatiin pois ekalla biitsilla Sala Danin satamasta alaspain, mutta mesta vaikutti liian vilkkaalta, vaikka mukava ranta olikin. Taksilla siis pari kilsaa etelammas Phra Aen eli "Long Beachin" suuntaan. Sielta loytyikin mukavan oloinen bungalowikeskittyma, vaikka biitsi itsessaan olikin hieman kivikkoinen. Ekana iltana lahdettiin kavaisemaan rantabaarissa muutamilla. Hanna lahti nukkumaan, mutta itselle maistui sen verta hyvin, etta jain parin kanadalaisukkelin kanssa horpyyttelemaan. Juttua riittikin pikkutunneille asti mm. Japanissa matkailusta ja siita, kuinka perseesta Yhdysvallat on:D Bungikselle hoipuin jossain kolmen maissa ja seuraava paiva menikin kutakuinkin "kollotellessa kylyma kiarre otalla", nain Jaakko Teppoa lainaten.

Mulla on jostain syysta ollut jo matkan suunnitteluvaiheesta asti halu kayda kerran Phi Phin saarilla, kun tanne paastaan. Tiedossa toki oli, etta mesta ei ole lahellakaan sita enaa, mita "The Beach" -elokuvasta voisi luulla (kyseinen leffa filmattu siis Phi Phi Lei -saaren Maya Baylla), mutta olihan tuo Andamaanien meren helmi nahtava. Kaytiin siis illalla varaamassa One day tour snorklailun merkeissa.
Longtaili starttasi Phi Phi Donin rannasta kohti pienempaa Phi Phi Leita. Pysahdyttiin snorklaamaan yhdessa lahdenpoukamassa ja kierreltiin botskilla muuten vaan. Korallit oli mielettoman hienoja ja varikkaita fisuja oli paaljon enemman kuin Taolla. Seuraava stoppi olikin talla "kuuluisalla" Maya Bayn lahdella. Yllattaen itse leffan kuvauspaikkana toimineelle rannalle olisi pitanyt maksaa 200 bht lisamaksu, mutta mesta naytti parin sadan metrin paasta niin tayteen tupatulta turistirysalta, etta mulle olisi varmaan pitanyt maksaa vahintaan se summa, etta olisin sinne mennyt. Jaatiin pikkaisen kauemmas pienelle rannansuikaleelle syomaan.
Taman jalkeen palattiin takaisin Phi Phi Donille, eli saarirykelman kaupallisimmalle palaselle reilun tunnin ajaksi. Voi jeesus. Kojua oli kuin Lappeenrannan markkinoilla ja ruotsalaisbimbojen ja hyppyritukkien tayttama saastainen rannanpatka oli lahinna surkea vitsi, joka ei edes naurata ketaan. Todella ahdistava mesta. Kun tahan yhtaloon ynnataan Thaimaan kalleimmat hinnat majoituksessa ja muussakin (esim. Hanna maksoi vessakaynnista Donilla 20 bahtia, haha:D), niin on erittain vaikea ymmartaa, miksi joku haluaa tuolla viettaa aikaa. Onneksi sielta paastiin poies, takaisn Lantan rauhaan.

Yhteenveto:
Phi Phi Leilla kaynti kannattaa ehdottomasti, ainakin sen yhden kerran jos taalla pain sattuu pyorimaan. Kun miinustetaan overikaupallisuus ja taysin kasista lahtenyt turismi, niin saari tayttaa edelleenkin kaikki paratiisin kriteerit, puhutaan sitten kristallinkirkkaista vesista, hammastyttavista koralleista satoine varikkaine kaloineen tai lumivalkeista biitseista mahtavan kokoisisten, turkoosista meresta nousevien kallioiden ymparoimana.
Jos - ja todennakoisesti kun - matkaan kuuluu myos tunnin-parin stoppi Phi Phi Donilla, suosittelen kavelemaan veneelta suoraan lahimpaan baariin juomaan kaljaa. Koska se todennakoisesti on ainut jarkeva asia mita tuolla saarella voi tehda. Thaimaan hallitushan yritti pistaa Phi Phin turismin kasvamista jaihin tsunamin jalkeen, mutta silti - kuten niin monessa muussakin paikassa taalla - ketaan ei kiinnostanut svidduakaan.